Moi,
Ensimmäinen kokemukseni aseisiin on 1950-luvulta, kun kuljin oman isäni perässä metsästämässä kotiini liharuokaa, jota ei muutoin ollut tarjolla. Heti 15-vuotiaana hankin aseluvan haulikkoon ja metsästin enimmäkseen jäniksiä ja sorsia. Haen vakavissani Auttin hirviseuran jäsenyyttä ja tulen olemaan aktiivinen siellä.
Toinen kokemukseni aseisiin tuli armeijassa, jolloin olin komppanian toiseksi paras ampuja ja sain kuntoisuusloman. 90-luvulla kertausharjoituksissa (noin 200 miestä) olin myös ammunnan toiseksi paras, sain mitalin ja siitä olen tyytyväinen.
Olen seurannut asekeskustelua mielenkiinnolla ja ehdottanutkin aselakiin muutoksia, jotka nyt on tehty. Käsitykseni mukaan aselaki on Suomessa varsin asiallinen kansainvälisesti vertailtuna. Lakia ei vain aina ole noudatettu, esim. Kauhajoen surmaaja ei kuulunut rekisteröityyn ampumaseuraan.
Mitä aseiden käyttöön tulee, niin olen kuulunut "lääkärit ydinsotaa vastaan"-liikkeeseen ja olen muutoinkin erittäin rauhanomainen ihminen, mikäli sitä itse voin luonnehtia.
Keskustelu aseista johtaa perusongelman sivuuttamiseen (miksi nuorilla on paha olo). Välineet tehdä tuhoa löytyvät aina. Tulevaisuudessa on käytössä huomaamattomia, erittäin tehokkaita laseraseita. Perusongelma on korvien välissä.
Lääkärinä voin kertoa etukäteen, että jos minulta tulee aikaisemmin tuntemattomana aselupaa kysymään, niin se vaatii noin kolme vastaanottokertaa á 30 minuuttia ja kaikki kotikunnan ja armeijan paperit esille. Lisäksi kunnat varmaan kieltäytyvät tekemästä tuota työtä.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
2 kommenttia:
Moi Markku,
minulla ei ole noin laajaa kokemusta asioista kunin sinulla. En harrasta metsästystä enkä aio ruveta harrastamaan sitä. Mielestäni miehet toheloivat rapeeksi muuallakin - saati siten metsästysreissuilla.
Olen samaa mieltä kanssasi siitä, että perussyy näihin surmatöihin on pään sisässä - on paha olo ja se puretaan vahingoittamalla muita.
Tänään katsoin aamuohjelmaa lasten käyttäytymisestä päiväkodeissa. Jo päiväkodissa tunnistetaan ne lapset,jotka käyttäytyvät väkivaltaisesti. Merkittävä havainto oli se, että näillä lapsilla ei ole empatiakykyä toisia lapsia kohtaan. He eivät reagoi toisen kipuun ja itkuun.
Kun ongelmat tiedetään jo päivähoidossa on tähän puututtava. On mietittävä konkreettisia keinoja millä koteihin voidaan vaikuttaa ja miten lapsia saadaan kohtaamaan tunteensa.
Kyllä näihin keinoja löytyy. On olemassa vihan hallinta-ohjelmia yms. joita voitaisiin käydä lävitse lasten kanssa. Tärkein on kuitenkin kotikasvatukseen puuttuminen. Mallioppimisestahan viha lähtee.
Terveisin Tuula Lind
Hei Tuula,
On totta, että häiriintyneisyys todetaan usein hyvin varhain ja sitä pyritään monin konstein hoitamaan. Terapiarahoistakin on viime vuosina jouduttu vääntämään kättä, joten aika kylmähän tämä meidän "hyvinvointiyhteiskuntamme" on.
Näen näitä vääryyksiä yhtä mittaa hyvin läheltä enkä yksin mahda asialle mitään.
Terv, Markku
Lähetä kommentti