Lähi-Idän kriisi

Moikka,

Kun tuo sotiminen Israelin ja palestiinalaisten kanssa ei näytä loppuvan, niin aloin minäkin miettiä rauhan edellytyksiä.

Siispä tutustuin uudelleen Israelin historiaan. Maa perustettiin XI/1947 YK:n julistuksella juutalaisten tuolloin asuttamien alueiden ympärille brittien silloiselle mandaatille. Toteutuksesta tuli heti kahinoita, jotka v. 1948 olivat siksi pahoja, että britit poistuivat alueelta. Israel julistautui itsenäiseksi 14.5.1948 (tällöin juutalaisia oli tullut alueelle noin 600000). Tästä seurasi avoin kahina (jossa muuten Neuvostoliitto tuki Israelia) kaikkien ympäröivien arabivaltioiden kesken. Kahinan seurauksena Israel onnistui laajentamaan alueitaan ja YK:n laskelmien mukaan jopa 711000 arabia/palestiinalaista tuli karkoitetuiksi entisiltä asuinseuduiltaan. TÄMÄ ON SIIS ASIAN YKSI YDINKYSYMYS!

Ensimmäistä kahinaa seuranneilla sodilla ei ole suurta merkitystä (katkeruuden lisäämistä lukuunottamatta) ja niiden sovittelustahan on jopa Nobelin rauhanpalkintoja jaeltu.

Rauhaa etsittäessä on tunnustettava tiettyjä asioita:
- nyky-Israelin rajat ovat olleet jo Oslon sopimuksesta lähtien (1993) stabiilit, joten ne pitäisi kaikkien realiteettina tunnustaa
- alueella oleville palestiinalaisille pitää turvata yhtäläinen oikeus toimeentulolle (edes käyttövedestä, energiasta, puhumattakaan logistiikasta)
- molempien osapuolien provokaatiot toisiaan kohtaan tulee estää (ei siis raketti-iskuja Israeliin, mutta ei myöskään Israelin tekemiä heille epämieluisien ihmisten teloituksia esim. ilma-alusten "täsmäiskuilla")
- molempia osapuolia hyödyttävää yhteistyötä tulisi kehittää ja naapureiden kesken se on muutenkin välttämätöntä.

Toivon sydämestäni, että tämä erityisesti siviileitä tappava ja vahingoittava sota saadaan päätökseen. Eihän Israel kai halua tehdä samaa palestiinalaisille, mitä heille itselleen tehtiin toisessa maailmansodassa?

Markku Kopra
lääkäri